18.2.2016

Torstain kuulumiset ja vähän edellistenkin päivien

Hei, me tykätään jauhelihasta ja tullaan laidan yli, jos tarve vaatii! :)
Minäminäminäminä...!!
Eli jauheliha saa aikaan reaktioita pentulaatikossa. Kokeilin eilen illalla ja tänä aamuna, että laitan jauhelihan isolle lautaselle... Tasan ei ihan mene jauhelihat. :) Tyylejä on monia ja eniten syö se, joka ekana kerkee leveään haara-asentoon keskelle lautasta. Tänään iltapäivällä sitten siirryin takaisin kädestä ruokintaa, jotta kaikki saivat tasapuolisesti. Lautaselta syödään taas sitten, kun on penturuokakippo, johon ei ihan niin pääse vaan kävelemään.

Äiti siivoaa loput jauhelihoista. :)
... ja pentu tahtois maitoa.
Pentujen elintila kaksinkertaistui sunnuntaina ja "uusi puoli" on vuorattu sanomalehdillä. Tarkoitus olisi, että oppisivat pitämään ko. aluetta vessanaan. Ja kappas! Ainakin kaksi tyttöä on käynyt vessapuolella tekemässä tarpeensa ja tullut samoin tein takasin. On ne likat fiksuja!
Makuuhuone ja vessa.

Tässä pari "passikuvaa" pennuista. Toivottavasti ensi viikolla tms. saadaan ihan oikeitakin kuvia pennuista, kun nämä kännykällä räpsimäni eivät nyt varsinaisesti ole "valokuvia" laisinkaan.
"Petterin" rapsutustyylinäyte.
Neiti Vaalea. <3
Läntillä oli päivän aikana nousseet korvat pystyyn! :)
Ja tässä tämän hetkinen "viritys", kunnes otetaan koko koiratila pentujen käyttöön. Lihis saa vielä hetken nauttia isommasta tilasta. Viikonloppuna taas varmaan rempataan. ;)
Lihis edessä ja pennut takana.
P.S. Kannattaa kurkata Videot-sivua... ;)

16.2.2016

3 viikkoiset pennut

Eilen tuli kolme viikkoa täyteen pennuilla. Viime päivien aikana ovat opetelleet monia tärkeitä taitoja. Mm. kakkaamaan itse, rapsuttamaan, kiipeilemään, murisemaan, painimaan ja syömään kiinteä ruokaa.

Yläviis ! :)
Ensimmäinen pentu tuli sunnuntaina yli pentulaatikon laidan. En tiedä miten, mutta siinä se tuli lattialla vastaan, kun menin koiratilaan. Tarkoitti pientä remonttia taas. Laitaa nostettiin ja toisesta reunasta otettiin puolet laidasta pois, että pääsevät laajentamaan hallitummin elinaluettaan.
Riehumisen jälkeen käydään läjään nukkumaan.

Raaka jauheliha on kelvannut kaikille ja nyt ovat jo oppineet, että kädestä saa herkkua. Hauskoja nahkahampaita on siis käden kimpussa, kun sen laatikkoon tunkee. Vielä se on ihan hauskaa, mutta ei ehkä enää parin viikon päästä, kun mukana on hampaat. ;)

8.2.2016

6.2.2016

Silmät sirrillään horjuvia askeleita ja pannatkin kaulassa.

Voi kääks, nyt ne lähtee kävelemään ja silmät aukee. Kohta niitä ei pidättele enää mikään!!!

Eli pentusille on "tapahtunut" kaikenlaista tässä parin päivän sisällä. Ensin saivat pannat. Pantojen ostoon oli kaksi syytä.
1) Pennut vaalenevat ja muuttuvat niin, että mä en kohta enää niitä erota -> jotain oli keksittävä.
2) Auto ei mennyt katsastuksesta läpi -> mikään ei paranna pientä kiukkua paremmin kuin shoppailu!
Tisseillä alkaa olemaan ahdasta...
Kilo meni isoimmilla pentusilla painossa jo rikki toissa päivänä, joten Lihiksen mahan alla havaittavissa pientä ruuhkaa. Kaikki kuitenkin ovat sen verran nälkäisiä ja tahdonvoimaisia, että painot nousseet edelleen jokaisella. *peukku*

Uusi maailma on auennut! :)
Silmät aukesivat ensimmäisiltä sirrilleen eilen ja tänään muutamalla jo ihan kokonaan auki. Haparoivia askelia ja istuma-asentoja näkyy laatikossa jo myös enemmän ja enemmän. :) Alkavat pikkuiset näyttämään jo koirilta, eikä enää niin myyriltä. ;)


Keksin myös mielestäni nyt vihdoinkin pentukatraalle hyvät nimet... Arvauksia? ;)

2.2.2016

Hyvin menee edelleen, mutta menköön...

Viikon ja parin päivän ikäiset pennut voivat hyvin ja jatkavat tasaista kasvuaan. Lihis viettää aikaansa laatikon ulkopuolella jonkun verran, mutta aina tarvittaessa on yninän yltyessä paikalla. Ottaa myös laatikossa ihan rennosti ja välillä kuuluu tasainen raskas tuhina tai jopa kuorsaus.
Rennosti.
Hauska (tai noh, mua nauratti vähän ääneen..) tapaus oli tässä eilen iltasella, kun yksi pennuista piti tasaista ulinaa ja ölinää. Kuuntelin aikani, kunnes aattelin, että pentua pitää jotenkin rauhoitella. En jaksanut nousta laatikolle, joten puhelin pennulle ja hyssyttelin aikani. Ihmettelin, kun mitkään lepertelyni eivät vaikuta mitenkään pentuun... kunnes tajusin, että sehän on vielä kuuro! :) Nostin siis laiskan kankkuni ja silitin pentua hetken ja se hiljeni.
Iso Vaalee ja pieni Vaalee.
Pentujen punnitukseen pitää pian keksiä uusi keino. Nyt vielä mahtuvat käsipyyhkeen sisään kapaloon ja ruokakuppiin, mutta kohta eivät enää. ;) Isompi kuppi ja isompi pyyhe varmaan seuraavaksi?