30.12.2015

Pentumaha (34 vrk)

Harmi kun ei ole tullut otettua aiemmin Lihiksestä kuvia, joista olisi nähnyt miten maha on kasvanut.
Tässä nyt kuitenkin kaksi kuvaa tämän päivän paksuuden tilasta. Jos vertaa vaikka mustikansyöntivideoon, niin eron huomaa kyllä. ;)


34 vrk, sivusta


Eilen aloitettiin syöttämään penturuokaa (HD Maxi Baby) puolet annoksesta. Pikkuhiljaa sitten muutamassa päivässä ollaan sitten kokonaan penturuuassa. Määrä on nyt ollut sama kuin aiemmin syötetyllä ruualla (HD High energy), katsotaan onko se sopiva vai pitääkö lisätä tai vähentää.

34 vrk, istuen takaa

Vuorokausia on nyt ekasta astutuksesta 34. Tarkoittanee sitä, että pentuset alkavat jo aikalailla  näyttämään ihka oikeilta koirilta. On häntää ja korvaa ja päätkin jo muodostuneet sekä aikaisemmin sisäelimet. Viikon päästä alkaa sitten pennut kasvamaan kokoa kiihtyvällä vauhdilla. Viimeistään sitten pitää muistaa ottaa uusia kuvia mammasta.

28.12.2015

Nimien pohdintaa..


Nyt kun Lihis on ultrattu tiineeksi, saanen ihan luvan kanssa aloittaa nimien miettimisen...? ;)


Monia ideoita on pyörinyt mielessä, mutta jotenkin haluaisin nimien kuulostavan tai liittyvän toisiinsa, koska kennelnimeä ei ole.


Vahvimpana ehdokkaana on Li-alkuiset ; Likka, Lispetti, Litti, Limppu, Lilja, Lilli, Lieju, Lippis jne..
Toisena on ollut mielessä eri mausteet (Lihis ja kaikki mausteet.. :D) ; Meirami, Kirveli, Korianteri, Lipstikka jne..


Hmm... jatkamme pohdintaa..

Ultrattu - TIINE ! :)


Lihis ultrattu tiineeksi tänään! :)
Eläinlääkäri veikkasi kahdeksaa. Painoa oli tullut lisää 5,5 kiloa. Tissitkin laskettiin ja niitä on vain 7, mutta eiköhän niilläkin pärjätä.

Sitten vaihdetaan seuraavaksi ruoka penturuokaan ja aloitetaan n. viikon päästä matokuuri.

Kotiutusohjeet:




19.12.2015

Ruokahaluttomuutta ja kylkien leventymistä

Päivänä jos toisena on ruoka maistunut Lihikselle heikommin. Ja se, jos mikä, on tälle hyvinkin ahneelle koiralla erittäinkin epätavallista.
Vihje nro 1 siihen suuntaan, että tiineenä oltaisiin.


Vihje nro 2 on kyljet. Varsinkin kun Lihis istuu, niin huomaa selkeästi kylkien leventyneen.


Jos vielä tuota vauhtia vain saisi hieman himmattua. :D Kuulemma hidastuu, kun maha alkaa kunnolla kasvamaan - tai sitten ei.